Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään kerta, kun tästä kirjoitan eli ulkoinen maailma muuttuu sisäisen muutoksen kautta. Tämä tuntuu usein minustakin työläältä ja vaikealta, mutta kerta toisensa jälkeen palaan tähän itsekin. Taas se, mitä luulin tulevan jostain ulkopuolelta, lopulta tulikin jostain syvältä itsestäni. Tätä ei ole helppo kohdata eikä myöntää, mutta se on tietääkseni ainoa tapa todella muuttaa asia.
Meissä kaikissa on niin paljon enemmän, kuin pystymme tiedostamaan. Täältä tiedostamattomasta tulee asioita vähän kerrassaan esiin ja käsiteltäväksi. Sieltä löytyy syyllisyyttä ja häpeää, vihaa ja anteeksi antamattomia asioita, uskomuksia itsestä, muista ja maailmasta, jumalista. Tämä on kertymää tästä elämästä, lapsuudesta ja suvun perintöä, mutta myös monista aiemmista elämistä, joita emme muista tällä hetkellä sekä myös erilaisista paikoista, joita emme muista.
Se, mitä tällä hetkellä koemme tai olosuhteemme ovat, on suoraa seurausta alitajuntamme ohjelmoinnista. Se, mitä nyt koemme negatiivisena ja haasteellisena on helpompi havaita. Astetta vaikeampaa on löytää asiat, joihin liittyy ns. ylikorjausta, ne ovat esimerkiksi vahvuuksiamme, asioita, joista haluaa pitää kiinni. Joskus ne hyvät asiat ovat peittämässä alla olevaa varjoa, pimeyttä. Pimeys täytyy löytää, tuoda valoon, hyväksyä ja antaa anteeksi. Se ei tarkoita, että sitten menettää sen vahvuuden, sen hyvän asian, vaan siitä tulee todellinen, se saa vapaasti olla, ilman tarvetta peittää jotakin.
Oma kokemus
Olen aina ollut hyvin positiivinen, kaikki on hyvin, naminami-tyyppiä. Mikään pahuus ei kosketa minua, jos sellaista edes on olemassa. Kriisini kestää noin kolme tuntia. On kivaa ja helppoa olla tällainen. Ja kyllä, tämä positiivisuus on luonut hyvää ja mukavaa elämää. Se on saanut uskomaan, että kaikki on mahdollista. Kaikki ei kuitenkaan ole tapahtunut sormia napsauttamalla, on pysäytetty ja herätetty huomaamaan, että tsekkaa tarkemmin. Onko tämä totta? Onko tässä kaikki? Miksi en saavutakaan kaikkia tavoitteita, toteuta kaikkia unelmia? Ei kai vaan minullakin ole joitain esteitä?
Tuolta tippuu aika korkealta. Ja syvälle. Suurin positiivisuus on peittämässä suurinta mahdollista pimeyttä. Syyllisyyttä ja häpeää, valtavaa taakkaa. Eihän sitä mikään vähempi olisi voinut piilottaa. Tätä ei käsitelty kerralla eikä hetkessä. Tässäkin pitää mennä kerros kerrokselta syvemmälle. Lopulta nähdä se kaikki pimeys ja pahuus. Ja sitten, ei jäädä siihen piehtaroimaan, vaan hyväksymistä ja itselle anteeksi antoa monta kierrosta, kunnes helpotti. Tämä auttoi ymmärtämään, miksi asioita ei ole tapahtunut. Ei voi rakentaa uutta, jos syvällä sisimmässään uskoo olevansa tuhoaja. Ei voi tulla elämänkumppania, jos tuomitsee itsensä, sillä silloin tuomitsisi hänetkin. Ei voi menestyä, jos ei todella ole minkään hyvän arvoinen.
Kohti oikeaa valoa ja rakkautta
Tämä on sitä ”saat sen mistä luovut”. Tämän prosessin jälkeen positiivisuus, elämän ihanuus ja helppous on oikeasti totta. Se ei ole peittämässä hirveää salaisuutta, se on vapautettu olemaan aidosti, luomaan uutta elämää ja uutta maailmaa. Ilman syyllisyyttä ja häpeää. Ilosta, vapaudesta ja rakkaudesta!
Se, mitä näkyy ympärillä, maailmalla ja uutisissa, on heijastusta ihmiskunnan ihmisten sisäisestä tilasta. Tämä ei ole syyllistämistä, tämä on kutsu puhdistamaan se pois. Resepti on kohdata se, mitä syvällä itsessä on, hyväksyä se, antaa anteeksi itselle ja muille, oppia siitä, kiittää sitä ja lopulta rakastaa sitä. Tehdään se.