Täydellisiä hetkiä ja tarpeiden täyttymistä

Ihmisinä meillä on monenlaisia tarpeita ja usein koemme, että ne jäävät täyttymättä. Tätä mietin eilen. Sitä, että miten ne tarpeet voivat täyttyä, kun en voi niiden täyttämistä laittaa kenenkään toisen ihmisen vastuulle. Ja sitten on kuitenkin paljon tarpeita, jotka liittyvät myös toisiin ihmisiin. Esimerkiksi on tarve tulla kuulluksi ja tarve jakaa asioita muiden kanssa. Näitä tarpeita on vaikea täyttää itsekseen. Usein toki kokemus siitä, ettei tule kuulluksi toisten ihmisten taholta juontuu siitä, että itse ei kuule itseään. Joten avain tarpeiden täyttämiseen kuitenkin lähtee itsestä, että itse täyttää tuon tarpeen itselleen ensin. Ja sitten alkaa tulla kuulluksi muidenkin taholta.

Mietin myös, että miltä tuntuisi, kun kaikki tarpeet tulevat täytetyksi. Teen usein niin, että pyydän saada ymmärryksen jostain asiasta tai kokemuksen, miltä se tuntuu ja niin tein nytkin. Olin tässä vaiheessa kiertänyt Savojärveä puolen kierrosta, uinut matkan varrella, vähän väsytti kuumuuden vuoksi. Reitti kulki henkeä salpaavan kauniissa ja huumaavan ihanasti tuoksuvassa suomaisemassa järven rantaa pitkin. Kävi melko voimakas tuuli, joka teki kuumuudesta todella miellyttävää ja lempeää. Pitkospuilta sain poimia auringon kypsyttämiä makeita lakkoja niin paljon kuin jaksoin syödä. Suon voimakas bioenergia tuntui hoitavana ja voimia antavana. Sitten istuin vakaalla lämpimällä kalliolla kokien turvaa samalla kun vesi huuhtoi varpaita virkistäen ja maisema oli niin kaunis. Tässä hetkessä koin tarpeideni täydellistä täyttymystä. Koin Äitimaan kuulevan ja täyttävän kaikki tarpeeni täydellisesti. Tältä se siis tuntuu.

Jatkoin matkaa ja toivoin vielä, että saisin jakaa tämän hetken upeuden jonkun kanssa. Ja jos luit tämän, niin tämäkin tarve täyttyi, jaoin kokemukseni juuri kanssasi. Saunoin ja uin vielä sekä paistoin makkaraa. Mitäpä muuta ihminen enää voi toivoa.

Täydellisiä hetkiä on koko ajan koettavana. Missä tilanteessa sinä olet kokenut hetken täydellisyyttä? Eikä tähän kokemukseen oikeastaan tarvita muuta, kuin yhden hetken täydellisyys, nimittäin nyt-hetken täydellisyys. Se meillä on, eikä muuta olekaan.

Jumissa?

Toisinaan tuntuu, että on pitkänkin aikaa jumissa jossain tilanteessa, olotilassa tai suhteessa johonkin toiseen ihmiseen ja tuntuu, ettei pääse eteen- eikä taaksepäin, ei yli eikä ympäri. Tämä on tavallista, normaalia ja usein myös ihan hyvä asia, että voi pysähtyä ja käsitellä asian pohjia myöten. Asioilla on myös aikansa ja joskus jumiutunut tilanne voi odottaa oikeaa aikaa edetä.

Mitä tehdä, jos haluaa purkaa jumitilaansa?

Hyvä lähtökohta on lopettaa tilanteen vastustaminen, hyväksyä tilanne sellaisenaan, kun se on. Tilannetta voi katsoa erilaisista, uusista näkökulmista ja voi etsiä syitä sille, miksi jumittaa. Voi tarkastella omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan asiaan liittyen. Jos käyttää paljon sanontoja, joissa esiintyy ”aina”, ”ei koskaan” tai muita tämän tyyppisiä lukittuja ilmaisuja, niitä kannattaa pyrkiä muuttamaan. ”Miksi minulle aina käy näin? En koskaan onnistu. Mikään ei koskaan muutu. Minulla on aina vaikeaa.” Ja monia muita ajatuksia tai sanontoja, jotka luovat juuri sitä, mitä niissä tuskaillaan. Kannattaa siis kuunnella omaa puhettaan, myös sitä sisäistä ääntä, mikä sepittää näitä tarinoita vain itselle.

Meillä on myös tiedostamattomia uskomuksia ja sidoksia, joihin on vaikeampi päästä kiinni. Niitä on kertynyt alitajuntaan aikojen saatossa. Niihin on mahdollista päästä käsiksi esimerkiksi syvässä meditaatiossa. Alitajunnassa on usein ihan looginen syy, miksi mieli pitää kiinni jumittavista uskomuksista ja ajatuksista. Asiaan voi liittyä pelkoja ja traumaattisia muistoja ja alitajunta suojelee ihmistä näiltä pitämällä tilanteen ennallaan, turvallisesti jumissa. Pelot ovat joskus olleet aiheellisia, mutta luultavasti ne eivät enää ole tarpeellisia. Ne voi löytää, kohdata ja vapauttaa.

Jumista vapauteen

Itse olen käsitellyt jo paljon alitajuisia esteitäni, mutta silti niitä vielä välillä pulpahtaa esiin. Luovassa tekemisessä jumi syntyy itselleni usein silloin, kun en tartu ideaan ja toteuta sitä. Jos en esimerkiksi kirjoita ajatuksiani, vaan alan arvostella ja miettiä, ettei tämä ole järkevää tai kenellekään hyödyllistä tai että en kehtaa kirjoittaa tästä, silloin virtaus ehtyy. Jos taas kirjoitan ajatukset sitä mukaan, kun niitä tulee, niin virtaus säilyy ja seuraavana aamuna on taas uusia ideoita. Nyt on juuri ollut tällainen lähes kahden viikon jumi, kun olen hylännyt ideoita. Nyt hyppään taas luovaan virtaan, luotan siihen ja annan sen viedä ja tuoda.

Ihanaa virtaavaa kesän jatkoa!