Kaikki on mahdollista

Se oli vuonna 2013, kun minussa aukeni kanava, jonka kautta suorastaan pursui tekstiä ja ne myös soivat päässäni, ne olivat siis lauluja. Se oli minulle todella ihmeellistä ja avasi valtavan mahdollisuuksien maailman. Ymmärsin, että kaikki on mahdollista. Kaikki, mitä oma mieli ei rajoita. Ainut rajoite on se mieli. Tämä sama koskee kaikkia ihmisiä, en ole mitenkään poikkeuksellinen yksilö.

Jostain syystä juuri nyt on tarve julkaista yksi teksti tuolta ajalta, sille on myös sävelet olemassa.

Tietoisuuden tällä puolen                                                                                      

Katson taivasta ja tähteä,

ei tarvii minnekään lähteä.

Avaruus minut saavuttaa,

on tilaa olla ja hengittää.

Kaikki yhtä ja samaa on,

maailmankaikkeus rajaton.

Aikansa kestää ja hajoaa

tullakseen taas uudestaan.

*

Kuin säde auringon katoaa

illalla taivaanrannan taa,

myös mekin ilmaan haihdutaan,

toiseksi vaihdutaan.

Vaikkei sitä enää täällä nää,

kaikki jatkaa elämää.

Aurinko nousee uudestaan

kuin ei se pois ois ollutkaan.

*

Ei mitään turhaa tai sattumaa,

kaikki jotain aina tarkoittaa.

Kaikella paikka ja aika on,

ketju elämän loputon.

Matkani kesken kun vielä on,

se jatkon saa niin toivotun.

Kun viimein kaiken ymmärrän,

palaan kotiin kanssa auringon.

*

Kuin säde auringon katoaa

illalla taivaanrannan taa,

myös mekin ilmaan haihdutaan,

toiseksi vaihdutaan.

Vaikkei sitä enää täällä nää,

kaikki jatkaa elämää.

Aurinko nousee uudestaan

kuin ei se pois ois ollutkaan.

*

En yhtään pelkää tulevaa,

vaikka näen paljon kuolemaa.

Se portti toiseen paikkaan on,

joten älä ole toivoton.

Kun palaan valoon kirkkaimpaan,

silloin yhteen taas tullaan,

saan rakkaan syliin sulkea

ja voimme yhdessä kulkea.

*

Kuin säde auringon katoaa

illalla taivaanrannan taa,

myös mekin ilmaan haihdutaan,

toiseksi vaihdutaan.

Vaikkei sitä enää täällä nää,

kaikki jatkaa elämää.

Aurinko nousee uudestaan

kuin ei se pois ois ollutkaan.

Miten päästä luovaan rajoittamattomaan tilaan?

Huomasin, että luovuutta auttaa läsnäolo, stressittömyys, pysähtyminen, rauha, vapaus ja luonnossa liikkuminen. Tiedostin myös paljon tätä ihanaa virtaavaa luovuuden tilaa estäviä asioita. Myöhemmin löysin menetelmän, jolla mielen esteitä voi helposti purkaa. Tämä menetelmä on ThetaHealing. syvä meditaatio, jossa muutoksia on mahdollista tehdä.