Tekijä: Kaisa Anttila

Huomasin tänään, että olen viime vuosina piilottanut itseltäni paljon pettymyksen tunteita. Syy on se, että kun minulla on olemassa asioihin korkeampi näkökulma, niin pettymykset ikään kuin pyyhkiytyvät sillä pois. Korkeamman näkökulman mukaan pettymykset ja niiden aiheuttajat ovat aina oppimisen paikkoja ja sikäli hyviä, siis mahdollisuuksia kasvuun. Ajattelen myös, että lopulta kaikki tapahtuu oikein ja parhaakseni, kaikkien parhaaksi, ei ole siis syytä olla pettynyt juuri mihinkään.

Ihmisinä meillä kuitenkin on tunteet ja ne on tarkoitus elää läpi, ei piilottaa minnekään eikä kieltää niitä. Niitä ei myöskään tarvitse selittää pois korkeammalla näkökulmalla. Vaikka tunnen pettymystä, se ei poista sitä, että myös se korkeampi näkökulma on totta samaan aikaan. Eivät ne kumoa toisiaan kumpaankaan suuntaan.

Olen pettynyt moneen asiaan elämässäni, jokaisella elämän osa-alueella. Suunnitelmat ja unelmat eivät ole toteutuneet toivomallani tavalla, yrittäjyys ei ole ollut menestys, olen käyttänyt rahaa moniin asioihin turhaan, kaikki käymäni koulutukset eivät ole antaneet, mitä olen tavoitellut eikä parisuhdeasiatkaan ole kukoistaneet. Olen menettänyt niin ihmisiä kuin materiaakin, niin kuin toki varmaan kaikki muutkin. Mistään näistä asioista en ole tuntenut, siis antanut itseni tuntea pettymystä! Eteenpäin vain reippaasti, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Kaikki nuo pettymystä aiheuttaneet asiat ovat antaneet minulle valtavan paljon monenlaista oppia, varsinkin kärsivällisyyttä olen oppinut miljoona yksikköä. Ne ovat antaneet minulle kokemuksia ja ymmärrystä. Silti saan kokea pettymystä. En halua muuttaa kokemastani mitään, vain tuntea pettymyksen tunteen ulos, elää sen ja antaa sen sitten mennä.

Olen hyväksynyt nuo tapahtuneet asiat jo aiemmin, mutta tämä pettymyksen tunne on jäänyt hyväksymättä ja kokematta. Patoutunut pettymyksen tunne on todennäköisesti vetänyt koettavakseni lisää niitä asioita, joista pettyä. Vaikka olen kiitollinen, että tämä tuli nyt esiin, niin olen vähän pettynyt itseeni, kun en aiemmin ymmärtänyt. Koenpa senkin sitten samalla pois!

(Sarjan 5. kirjoitus)

Irtipäästäminen voi olla todella helppoa ja käydä kuin itsestään, silloin kun kaikki asiaan liittyvä on käsitelty, siis hyväksytty, annettu anteeksi ja rakastettu sekä opitut asiat tiedostettu. Monesti irtipäästäminen kuitenkin on vaikeaa ja silloin asiaa kannattaa edelleen käsitellä ja kaivella syitä siitä kiinni pitämiseen. Tämä voi olla vähän tuskastuttava vaihe, kun jo haluaisi vapautua eikä enää jaksaisi pyöritellä samaa ikuiselta tuntuvaa taakkaa. Kuitenkin, mikäli haluaa siitä todella vapautua, niin kannattaa kuunnella itseään ja olla rehellinen, jos irtipäästäminen ei vielä ole mahdollista.

Hyvä kysymys tässä kohtaa on: Mihin tätä vielä tarvitsen? Todella sille traumalle tai haavalle on vielä jokin tarve, sillä on jotain merkitystä, usein alitajuisesti. Järki sanoo jo, että tätä en enää halua kantaa mukanani, tahdon tästä irrottaa, mutta siihen ei silti pysty, jokin vielä hiertää. Joskus ne kiinni pitävät asiat ovat hyvinkin omituisia ja tulevat jostain kauempaa kuin tästä elämästä. Joskus se trauma on turvana, että ei enää tapahtuisi vastaavaa, Joskus se on olemassaolon ehto, joka tietenkin on täysin harhaa, mutta alitajunnalle se on todellinen ohjelmointi. Joskus siihen on sidottu jokin sitoumus, kuten vannottu vala tai annettu lupaus. Asiaan voi myös liittyä kirous tai tuomio. Asiaan liittyviä vaikeita ja raskaita tunteita voi olla vielä tunnistamatta ja kohtaamatta.

Monesti jotain pelkoja liittyy itse asiaan ja myös siitä irtipäästämiseen. Silloin voi kysyä itseltään: Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos päästän tästä irti? Tällä kysymyksellä pääsee kiinni syvimpiin pelkoihin, kun kysyy sen uudelleen esiin tulevaan pelkoon liittyen.

Minä olen

Joskus ongelmamme on ollut niin suuri, että se muodostuu ikään kuin identiteetiksi. Silloin irtipäästäminen voi olla erityisen vaikeaa. Tämä identiteetti kannattaa silloin purkaa. Joskus ei edes tiedä, miten elää ja miltä tuntuu olla ilman tuota identiteettiä. Identiteetti on syvä ohjelmointi, että ”minä ollen jotain/joku” Identiteetti voi esimerkiksi olla alkoholisti/tupakoija/ylipainoinen/paha/pettäjä/uhri…suunnilleen mistä vain voi muodostaa itselleen identiteetin. Identiteetti on siis voimakasta samaistumista johonkin. On tietysti identiteettejä, joita emme niinkään koe ongelmaksi, kuten esimerkiksi ammatillinen identiteetti. Kuitenkin näihinkin tämän elämän identiteetteihin voi ottaa etäisyyttä, jotta on enemmän vapautta olla mitä tahansa. Identiteeteistä vapautunut voi todeta ”Minä olen” ilman mitään määreitä.

Jeesus sanoi Minä olen tie, totuus ja elämä. Olen myös kuullut näkemyksen, että tuosta olisi yksi sana pudonnut välistä pois. Jospa se olikin: ”Minä olen” on tie, totuus ja elämä. Kaikesta menneestä ja myös identiteeteistä vapautuminen tuo meidät tähän hetkeen läsnäoloon ja täydelliseen vapauteen, jossa on totta vain ”Minä olen”. Jos meditoit, niin kokeile käyttää tätä mantrana, tai ilmankin meditointia, ja kuulostele miltä se tuntuu.

Motiivi jatkaa

Mistä tietää, että nyt voi päästää irti käsitellystä asiasta? Sen kyllä tuntee ja tietää. Usein koko juttu unohtuu täysin, ei edes muista, mitä juuri on käsitellyt! Siitä seuraa keveyden tunne, vapautunut olo ja usein ilo. Se tuntuu myös fyysisessä kehossa, ikään kuin hartioilta olisi otettu taakka pois, askel on keveämpi ja silmät säihkyvät. Tämä ihana olotila kannustaa jatkamaan sisäistä työtä, käymään seuraavankin haasteen kimppuun, kun se tulee esiin.

Kiitos sinulle, jos luit koko sarjan. Toivottavasti tästä oli sinulle apua tai heräsi uusia ajatuksia. Voimia sisäiseen työhösi! Vaikka se on joskus vaikeaa ja tuntuu, ettei se lopu koskaan, niin se on silti hyvin palkitsevaa. Vähä vähältä kaikki kirkastuu, vapautuu ja elämä on keveämpää, iloisempaa. Se, mikä sisälläsi syttyy, säteilee ulkoiseen maailmaan. Se on tärkeää ja merkityksellistä myös kokonaisuuden kannalta, sillä sinä olet yhtä kaiken kanssa. Olet rakastettu!

(Tämä on sarjan 4. kirjoitus; Oppiläksyt ja vaikeuksien rakastaminen, löydät aiemmat järjestyksessä alempaa, mikäli et niitä vielä lukenut.)

Jos meidän perimmäinen tarkoitus on pystyä rakastamaan kaikkea mitä on, niin vaikeinta siinä lienee rakastaa oman elämän vaikeuksia, haasteita, kipukohtia ja traumoja. Se tuntuu monesti jopa kohtuuttomalta ajatuksenakin. Pelkästään ihmiselämän näkökulmasta katsoen se todella tuntuu kohtuuttomalta ja mahdottomalta ja usein sitä onkin. Miten ihmeessä voisi rakastaa omia ongelmia, itseen kohdistuvia vääryyksiä ja kärsimyksiä! Ja vaikka osan niistä pystyisikin melko helposti hyväksymään ja antamaan anteeksi, niin usein on olemassa jokin raja, jonka ylittävät asiat tuntuvat niin pahoilta, että tämä ei vaan ole mahdollista. Aiheesta kirjoittaminenkin on haastavaa.

Jotta tähän vaiheeseen pystyy, on katsottava asioita todella paljon laajemmasta näkökulmasta, muutettava ihmisnäkemys korkeampaan perspektiiviin. Ei ole yhtä tyhjentävää selitystä, joka sopisi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, mutta käsittelen tässä vain mainiten joitain näkemyksiä. Voidaan ajatella, että sielumme on suunnitellut tämän elämänsä ennen tänne syntymistään. Siinä on valittu asuinmaa ja perhe sekä tapahtumia, sen mukaan missä olosuhteissa saa sielun tahtomat opit ja kokemukset parhaiten. Maailma, jossa elämme, on dualistinen eli sisältää asioiden ääripäät, hyvän ja pahan. Olemme tulleet tänne kokemaan kaikkea mahdollista, siis niin hyvää kuin pahaakin. Voidaan ajatella, että systeemiin kuuluu tasausjärjestelmä, että siis koemme suunnilleen yhtä paljon hyvää kuin pahaakin, tätä sanotaan myös karmaksi. Karma jatkuu niin kauan, kunnes olemme antaneet anteeksi kaiken. Ihmeiden oppikurssi taas selittää, että kaikki on väärinkäsitystä ja mitään ei edes oikeasti tapahtunut. Tässäkin anteeksiantaminen saa kaiken raukeamaan, ei ole enää syyllisyyttä eikä syyllistä. Elämää voidaan ajatella myös pelinä tai näytelmänä, jossa meillä on tietyt valitut roolit. Näytelmässä tällä kertaa oleva pahis voikin olla seuraavassa näytelmässä hyvis ja toisinpäin. Näihin ajatuksiin kannattaa perehtyä ja mietiskellä niitä sekä muodostaa oma näkemys asiasta. Mikään yllä olevista näkemyksistä ei mielestäni sulje toistaan pois eli kaikki näkemykset voivat olla samaan aikaan totta.

Mitä olemme tulleet tänne oppimaan?

Olemme varmasti tulleet oppimaan ihmiselämää ja inhimillisyyttä sekä tuota jo mainittua dualismia ääripäineen. Samalla kun opimme näitä aiheita, opimme niiden kautta paljon muutakin. Voimme oppia monella tavalla samaakin asiaa. Se, että ajattelee asioissa olevan jonkin tärkeän oppiläksyn, auttaa mielestäni asian hyväksymisessä, anteeksiantamisessa ja sen rakastamisessa. On jotenkin helpompi ajatella, että tarvitsin tämän tapahtuman voidakseni oppia tämän asian. Kun oppi on saatu, niin tapahtumaa ei enää tarvita ja siitä voi vapautua tai parantua. Samalla periaatteella siirrymme peruskoulussa luokalta toiselle ja siitä eteenpäin, kun opit on saatu.

Rakkaus lienee suurimpia oppiläksyjä. Kuinka ensinnäkin oppia rakastamaan itseään, sitten muita ja kaikkea mitä on, myös näitä ongelmia ja vaikeuksia. Iso opittava asia on myös rakkauden vastaanottaminen. Ihmiset, jotka elämässämme aiheuttavat meille murheita ja kohtelevat meitä huonosti, ovat usein niitä tärkeimpiä opettajiamme. He auttavat meitä oppimaan esimerkiksi rajojen asettamista, itsen arvostamista ja auttavat meitä löytämään oman tahtomme ja voimamme. Ihmiselämän taistelupari voi sieluna olla se kaikkein läheisin, joka on sovitusti suostunut rakkaudesta ottamaan roolin, jossa aiheuttaa rakkaalle sielulle harmia.  Edellisessä elämässä roolit ovat luultavasti olleet toisin päin.

Rakkautta, kuten kaikkea muutakin, voi oppia sekä niin että syntyy perheeseen, jossa saa paljon rakkautta, sekä niin että syntyy perheeseen, jossa ei saa rakkautta. Usein oppi menee paremmin perille opittavan asian puuttumisen kautta. Opimme siis runsaudesta niukkuuden kautta, rohkeudesta pelon kautta jne. Kaikilla oppiläksyillä lienee lopulta yhteinen päämäärä; tuoda meidät ykseyteen ja rakkauteen, kotiin. Se tila ei ole pelkästään jossain tuolla kaikkeuden toisella puolen, vaan se voi olla juuri nyt ja tässä. Kun siitä tilasta saa edes pienen, pienen hitusen verran aavistusta, on helppo rakastaa kaikkea, mikä siihen on johdattanut, myös kaikkea, mikä on ollut vaikeaa ja tuskallista.

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle ja käsittelee tunne- ja traumatyöskentelyn askelia. Asioiden tiedostamisen ja hyväksymisen kautta siirrytään asian varsinaiseen käsittelyyn, jonka jälkeen anteeksi antaminen on mahdollista. On yksilöllistä kuinka kauan tämä prosessi kestää. Olen huomannut, että mitä enemmän tällaista sisäistä työtä on tehnyt, sitä nopeammin pystyy etenemään. Jonkin asian kanssa voi mennä päiviä tai viikkoja, jonkin asian pystyy käsittelemään hetkessä. Joskus jonkin asian käsittely on voinut kestää vuosia tai jopa koko eliniän. Monesti henkisissä traumoissa on useita kerroksia ja asia tulee uudelleen käsittelyyn myöhemmin vähän eri näkökulmasta. Uskon, että nyt meillä on halutessamme mahdollisuus vapautua kaikista taakoista ja sitä tuetaan ja helpotetaan. Minulle tässä työskentelyssä on aina mukana korkeampi voima ja tuki, yksin ei tarvitse puurtaa. Mukana voi myös olla toinen ihminen, henkinen auttaja, terapeutti, energiahoitaja tai muu tukihenkilö.

Kun olen tullut tietoiseksi jostakin asiasta ja päättänyt kohdata sen eli olen hyväksynyt, että asia on olemassa, niin yleensä tahdon tietää, miksi tämä on tapahtunut. Mitä asian taustalla on? Mitkä seikat ovat johtaneet siihen? Vastauksia näihin kysymyksiin saan yleensä meditaatiossa tai ne voivat tulla oivalluksina lenkkipolulla. Monesti löytyy looginen tapahtumakulku ja tulee korkeammasta näkökulmasta ymmärrystä ja näkemystä.

Vastuun ottaminen

Meillä on helposti ajatus, että olemme uhreja, elämä vain tapahtuu meille ja emme voi sille oikein mitään. Ja siltähän se usein näyttää ja tuntuu. Tällaisen prosessin kautta kuitenkin huomaa, että onkin itse vastuussa monista asioista. Se on rankkaa aluksi ja vaikea hyväksyä. Se vaatii todella näkökulman laajentamista. Kun ottaa vastuun siitä, mitä on, niin se antaa samalla myös vallan ja mahdollisuuden tehdä asialle jotain. Uhriudesta irti pääseminen on se, joka auttaa voimaantumaan. Ajatus muuttuu niin, että elämä tapahtuu minua varten, jotta voin vapautua, oppia, kehittyä.

Kun ottaa vastuun itsestä ja omasta elämästä, niin ei oikein voi enää syyttää kaikkia muita omista olosuhteista ja tilanteista. Samalla anteeksi antamisen pääkohde siirtyy niistä muista itseen. Itselle anteeksi antaminen onkin monesti vielä vaikeampaa kuin toiselle anteeksi antaminen. Anteeksi antamisen prosessi tehdään aina ensisijaisesti itseä varten ja se ei vaadi anteeksipyyntöä toiselta. Joskus ajatellaan, että ei tahdo antaa anteeksi toiselle, sillä silloin tämä pahantekijä vapautuisi ja myös saatetaan odottaa sitä anteeksipyyntöä. Anteeksi antaminen vapauttaa aina itsen, anteeksiantajan. Se, joka on toista loukannut, tekee oman osuutensa ja se on hänen asiansa. Tämä ei tietenkään poissulje ihmisten välistä anteeksipyyntö ja -anto tapahtumaa, mutta se ei ole välttämätön. Anteeksiannon voi hyvin tehdä, vaikka toinen henkilö olisi jo kuollut.

Tunteet

Asioita käsitellessä nousee esiin erilaisia tunteita ja niiden kaikkien on hyvä antaa tulla esiin myös hyväksyttäviksi, kohdattaviksi ja käsiteltäviksi. Myös tunteilla on merkitys ja tarkoitus. Tunteen voi kokea, elää sen läpi hengitellen, kunnes se laantuu. Tunteet tulevat ja menevät, kun annamme niille tilaa kertoa viestinsä. Tunteet, jotka torjutaan ja piilotetaan saattavat kertyä meille kehoon ja ne voivat aiheuttaa siellä vaivoja. Syvimpien kehoon kertyneiden tunteiden vapauttamiseksi voi saada apua erilaisista kehollisista hoidoista, esim. cranio-sakraaliterapia on kokemukseni mukaan tehokas siihen tarkoitukseen.

Onko vielä jotain muuta?

Ennen anteeksi antamista voi vielä esittää itselleen kysymyksen, että liittyykö tähän vielä jotain muuta. Asian laajempi ymmärtäminen, korkeampi näkökulma ja tunteiden käsittely on tehty, mutta silti tuntuu, että ei ole vielä valmis antamaan asiaa anteeksi. Saattaa olla, että asiaan liittyy esim. sitoumuksia, jotka pitää purkaa. Anteeksi antoa ei kannata kiirehtiä eikä varsinkaan pakottaa. Itseään kuuntelemalla tietää, että kaiveleeko tässä vielä jokin asia tai onko tässä vielä jokin kiinnike jonnekin. Silloin ihan kaikkea ei vielä ole huomattu ja käsitelty.

Kannattaa siis antaa itselleen riittävästi aikaa anteeksiantoon. Ja kannattaa antaa myös armoa itselleen niin tähän hetkeen kuin menneisyyteen. Vaikeissa asioissa armo voi olla se tekijä, joka viimeistelee, kun mikään muu ei siihen pysty. Kokemus korkeimman voiman, pyyteettömän Rakkauden armosta vapauttaa ja puhdistaa. Kun armo on koskettanut, on anteeksi antaminen helppoa tai jopa tuntuu, että mitään anteeksi annettavaa ei enää edes ole.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin askeleet, joilla asioita voi käsitellä, siis tehdä sitä sisäistä työtä ja sitä kautta kokea vapautumista tunnetaakoista ja henkisistä traumoista. Avaan nyt niitä askeleita vähän tarkemmin ja aloitan hyväksymisestä, jonka voi helposti myös ymmärtää väärin. Lähtökohta, ennen kuin voi edes hyväksyä, on asioiden tiedostaminen ja se tapahtuu tarkkailemalla ja havainnoimalla itseään, tunteitaan, reagointiaan ja yleensä elämäänsä. Kun havaitsee jotain, mikä vaivaa itseä, niin sitä voi lähteä työstämään.

Hyväksyminen tarkoittaa tässä yhteydessä, että hyväksyy sen, mitä on tässä hetkessä, sen mikä jo on tapahtunut. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyy, että itseä saa kohdella huonosti, että vääryydet olisivat oikein tai että se antaisi luvan jonkin jatkua sellaisena. Hyväksyminen on sitä, että katsoo tosiasioita silmiin, ei kiellä, ei pakene, ei piiloudu eikä vastusta jo tapahtunutta. Vastustaminen ja asioiden kieltäminen vie valtavasti voimia ja usein tilanne pahenee jollain tavalla, kunnes suostuu siirtymään hyväksymisen ja asioiden kohtaamisen vaiheeseen.

Esimerkiksi jos litra maitoa kaatuisi laminaattilattialle, niin se tietysti harmittaisi. Yleensä varmaan otamme luutun käteen ja alamme siivota sitä sotkua, koska vahinko tapahtui ja sille ei mitään enää voi. Kun maito on kaatunut, on turha kiukutella purkille, se ei muuta tilannetta. Jos tuossa tilanteessa kieltää tapahtuneen, vastustaa sitä eikä suostu tekemään siivousta, maito alkaa haista ja se pilaa lattian. Voisi yrittää heittää maton kaatuneen maidon päälle ja piilottaa sotkun sillä ja se voikin toimia vähän aikaa. Ennemmin tai myöhemmin tilanne on kohdattava sellaisena kuin se on, hyväksyttävä sotku, siivottava ja mahdolliset vahingot korjattava. Tilanteen hyväksyminen ja sen hoitaminen ei tietenkään tarkoita, että annetaan sille lupa tapahtua huomenna uudelleen. Päinvastoin, yleensä opimme olemaan huolellisempia ja sitä ei enää tapahdu.

Hyväksyminen voi olla vaikeaa

Monella on sisällään paljon tunteita ja henkisiä traumoja, jotka on peitetty samaan tyyliin kuin kaatunut maito matolla. On tapahtunut jotain niin vaikeaa ja hankalaa käsitellä, että on ollut helpompi hypätä sen yli, jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kieltäen, paeten ja vastustaen. Piilottelu vie paljon voimia ja jossain vaiheessa tuo muisto alkaa ”haista” eli pyrkiä pintaan aiheuttamalla esim. fyysisiä kipuja, pelkoja, ahdistusta, vihaa tai katkeruutta. Näiden oireiden ohittaminen on kuin heittäisi toisen maton haisevan lattiaan imeytyneen maidon päälle ja vähän tuulettaisi. Oireiden ohittaminen voi tapahtua esim. uppoutumalla työhön, päihteiden käytöllä tai se voi näkyä syömisongelmina.

Hyväksyminen voi olla vaikeaa ja pelottavaa, sillä siinä joutuu purkamaan sen suojakuoren, minkä on rakentanut ja käsitys itsestä, muista ihmisistä ja tilanteesta usein muuttuu. Usein ei itsekään tiedä, mitä siellä piilossa maton alla on, haju vain kertoo, että jotain on. Hyväksyminen on se käännekohta, josta tervehtyminen voi alkaa, kun pakeneminen loppuu ja asian käsittely alkaa kohtaamalla totuuden.

Elämä tarjoaa meille kokoajan tilanteita, joissa meillä on mahdollisuus kohdata asioita, antaa anteeksi ja vapautua. Savojärven kierroksella on muistomerkki, jonka luona olen aiemminkin pysähtynyt ja tehnyt kollektiivista energiapuhdistusta sotatraumoihin liittyen, mutta en tiennyt mitä paikalla tarkalleen oli tapahtunut. Tänään kuulin Kurjenpesän laiturilla herrahenkilöltä paikan historiasta. Siellä oli ammuttu 17-vuotias nuorimies, jonka isä oli rintamakarkuri. Isää ei löydetty, niin ammuttiin poika. Vastaavia tarinoita ja kohtaloita löytyy varmaan monilta paikkakunnilta ja kaikista maista, missä on sodittu oman kansan kesken tai toista kansaa vastaan.

Kyseisestä tapahtumasta on yli sata vuotta. Osalliset ovat siirtyneet täältä ajasta iäisyyteen, mutta on vielä ihmisiä, jotka ovat kuulleet siitä kerrottavan. Joku tai useampi osallisista on saattanut syntyä tänne jo uudelleen, onhan sielu ikuinen ja tuollainen traumatisoiva tapahtuma vaatinee tulla käsitellyksi ihmiselämässä. Sielu siis syntyy tänne uuteen ihmiskehoon ja aloittaa kaiken alusta muistamatta selkeästi edellisiä elämiään tai niiden traumoja. Meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän tällaista menneiden elämien painolastia mukanamme.

Miten tällaisesta sitten voisi vapautua ja miten käsitellä sitä? Ja miten edes tiedostaa, mitä pitäisi käsitellä?

Sinä itse olet oman sielusi summa ja omat tunteesi ja reagointisi erilaisiin asioihin ovat parhaat johtolangat. Voit tarkkailla, mitkä tilanteet ja asiat aiheuttavat sinussa voimakkaan tunnereaktion, kuten pelkoa, vihaa, syyllisyyttä, inhoa tai voimakasta liikutusta. Voi olla esim. että et pysty katsomaan tietynlaisia elokuvia ollenkaan, suutut kovasti tietyistä asioista tai jotkin ihmiskohtalot saavat sinut aina itkemään. Nämä reaktiot eivät aina näytä liityvän ollenkaan siihen, mitä omassa elämässä tapahtuu. Toinen johtolanka toki on se, mitä omassa elämässä tapahtuu, mitä olosuhteita on ja minkälaisia ihmissuhteita.

Tunteita, reagointia ja olosuhteita tarkkailemalla voi löytää ne kohdat, joissa on jotain käsiteltävää, puhdistettavaa ja vapautettavaa. Joskus oivaltaa myös, mistä siinä tarkalleen on kyse, mutta se ei aina ole välttämätöntä. Kun tiedostaa, että jotain on ja on tahto se käsitellä, niin askeleet ovat:

Hyväksyminen

Anteeksianto niin itselle kuin muillekin

Löytää asiaan liittyvä oppi/hyöty ja sitä kautta asian rakastaminen

Irtipäästäminen

Miksi tehdä näin?

Tällaisen prosessin jälkeen tuntee vapautuvansa ja olo kevenee. Helpottaa, kun ymmärtää, miksi on tuntenut tiettyjä tunteita, miksi on ollut tiettyjä vaikeuksia elämässä ja tiettyjen ihmisten kanssa.

Jos esimerkin rintamakarkuri-isä ja hänen ammuttu poikansa olisivat täällä uudelleen syntyneinä, he luultavasti kohtaisivat tai saattaisivat olla samassa perheessäkin. Sielu, joka oli isä, tuntisi varmasti syyllisyyttä suhteessa sieluun, joka oli mennessä elämässä täysin syyttömänä ammutuksi tullut poika. Poika saattaa tuntea katkeruutta, riippumatta siitä, mitä heidän välillään tässä elämässä on tekeillä. Meidän ei tarvitse välttämättä tietää KUKA teki ja täsmälleen mitä teki jossain toisessa ajassa ja paikassa eikä missään tapauksessa syyttää ketään mistään. Meidän tehtävämme, niin halutessamme, on käsitellä ainoastaan oma osuutemme asiasta, omat tunteemme ja traumamme.

Laajemmassa mittakaavassa yksilöiden sisäinen puhdistustyö vaikuttaa kollektiiviin, yhteiseen tietoisuuteemme ja energiaan. Sota-aikojen traumojen käsittely lopettaa sodat, kun ei enää olisi vihaa, katkeruutta ja syyllisyyttä, jotka ruokkivat sotaa. Se, että näemme sotaa, tuo traumoja ja pelkoja näkyväksi ja kohdattavaksi. Se on mahdollisuus, joka kannattaa käyttää, jotta samoja tapahtumia ei enää tarvitsisi tapahtua.

Esimerkkitapauksen isää pidettiin tietenkin tapahtuma-aikaan roistona, mutta myöhemmin ja korkeammasta näkökulmasta asiaa tarkastellen, hän toimi terveesti sydäntään kuunnellen, kun ei suostunut sotaan ja tappamaan ketään, edes vihollisia. Jos kukaan ei suostuisi, eikä tuntisi tarvetta, taisteluun ja sotaan, niin rauhahan sitten kaikkialla olisi.

Puhdistustyön kautta siirtyminen omatunnon, sydämen ja rakkauden kuunteluun ja niiden mukaan toimimiseen olisi taivas maan päällä. Sitä odotellessa, mutta ei kuitenkaan pidätetä hengitystä,voi tässä vielä hetki mennä

Olet Rakas

Juhannusaattona upeassa järvi- ja suomaisemassa kulkiessani mieleeni tuli radiomainos, jossa äänestä päätellen miesoletettu itki liikutustaan pihvin tai makkaran tiristessä grillissä. Vaikka se lienee huumorilla tehty, niin voin kokea tuon tunteen olevan totta. Kauniissa maisemassa tunnen tuohon verrattavaa nöyrää liikutusta kokemani kauneuden edessä. Miten rakkaus ja sen vastaanottaminen tähän liittyy?

Meillä on mahdollisuus päättää, miten suhtaudumme tapahtumiin, toisiin ihmisiin ja asioihin. Voimme nähdä niillä erilaisia ja eritasoisia merkityksiä tai sitten voimme vaan ohittaa ne huomioimatta mitään erityistä merkitystä. Huomasin juuri miten lyhytkin kohtaaminen toisen ihmisen kanssa sisälsi minulle ainakin kymmenen merkityksellistä asiaa. Aina en ole huomannut merkityksiä niin laajasti.

Tämä avasi minua näkemään merkityksiä ja vastaanottamaan niiden sisältämät hyvät asiat muistakin, jopa jo menneistä kohtaamisista ja tapahtumista.

Miten tuo on mahdollista?

Koen, että tuossa kohtaamisessa olin samalla energettisellä tasolla siitä löytämieni merkitysten kanssa. Pystyin siksi ottamaan ne täysimääräisesti vastaan. Menneistä kohtaamisista aukeni palautetta ja kiitollisuutta, joka oli odottamassa sitä, että olen sen energian kanssa samalla tasolla ja se pääsee maaliinsa eli sydämeeni asti. Aiemmin olen sen kyllä kuullut ja pinnallisesti vastaanottanut, mutta jokin minussa on estänyt sen syvällisen todellisen vastaanottamisen.

Ne esteet ovat olleet käsittelemättömiä syyllisyyden, häpeän ja vihan tunteita. Niiden taajuus on sellainen, että hyvät asiat eivät tavoita. Noiden tunteiden kohtaaminen, hyväksyminen, käsittely ja anteeksianto vapauttaa ihmisen niistä ja energiataajuus muuttuu.

Kun matalavärähteisiä energioita saa vapautettua, värähtelee korkeammalla taajuudella, jossa rakkaus, kiitollisuus ja ilo pääsee vaikuttamaan. Kyse voi olla pelkästään asioiden uudenlaisesta tulkinnasta, näkemisestä ja kokemisesta eri näkökulmasta kuin ennen. Kaiken voi kokea olevan Rakkautta, juuri Sinulle tarkoitettua rakkautta.

Jos näet vaikka juhannusruusun, voit ohittaa sen huomiomalla sen vain ajankohtaan kuuluvana kasvina tai voit nähdä sen ja haistaa sen ihanan tuoksun kokien sen sinulle välittämän rakkauden. Ei se siinä kuki ja olla möllötä pelkästään omaksi ilokseen, kyllä se on siinä tuomassa iloa sinulle ja voit ottaa sen henkilökohtaisena rakkaudenosoituksena Luojalta. Niinkuin kaiken muunkin! Jokainen kohtaaminen ja jokainen eroaminen on rakkautta. Jokainen tapahtuma ja olosuhde on rakkautta. Auringon nousu ja lasku joka päivä on rakkaudenosoitus sinulle ja tämä aika, kun ei juuri kumpaakaan tapahdu, vasta rakkautta ja ihmettä meille onkin.

Myös asioita, joita on pitänyt henkilökohtaisena loukkauksena, voi katsoa sillä silmällä, että jospa niissäkin olisi löydettävissä rakkautta.

Tämä onnistuu vasta, kun pystyy todella ottamaan vastaan rakkautta.

Nyt on hyvä aika harjoitella vaikka tuon juhannusruusun kanssa (tai ”juhannusruusun”).

Ja tietysti olet, me kaikki olemme, myös rakkauden lähettäjiä.

Maailmantilanne tarjoaa meille uhkakuvia ja huolenaiheita liittyen myös ruoan saatavuuteen ja riittävyyteen sekä sen laatuun. Ne ratkaisut, joita näihin ongelmiin esitetään eivät aivan kaikille tunnu hyviltä ja oikeilta. Laboratoriossa kasvatettu keinoliha tai äidinmaidonkorvike eivät innosta, kun ei tehotuotettu ja geenimanipuloitukaan ruoka maistu. Mitä vaihtoehtoja meillä sitten on? Esitän varautumista ja valoravintoa ratkaisuksi.

Tärkein huomio on, että meillä on vaihtoehtoja! Meidän ei tarvitse ottaa vastaan tätä luonnotonta suuntausta, vaan me voimme ottaa itse vastuun itsestämme, elämästämme ja ravinnostamme. Nyt on sen aika, että otetaan nämä asiat omiin käsiin. Ollaan oikeasti aikuisia ja itse vastuussa, eikä katsota ja odoteta mitä meille joltain taholta annetaan. Kotimainen viljely, karjanhoito, kanalat ja koko ruoantuotannon ketju on meille tärkeä, näiden alasajo täytyy pysäyttää. Kukin voi osallistua suomalaisen ruoantuotannon ylläpitoon käyttämällä kotimaisia tuotteita ja maksamalla siitä oikean hinnan, ilman halpuutusta. Samalla voi myös nostaa omavaraisuuttaan mahdollisuuksiensa mukaan. On mahdollista kasvattaa itse ruokaa ja kerätä superfoodeja suoraan luonnosta. Nyt on paras aika nokkosen, voikukan ja monen muun villiyrtin käyttöön ja keräämiseen. Marjat ja sienet sitten loppukesästä.

Nyt kannattaa etsiytyä johonkin ryhmään, jossa näitä asioita voi miettiä myös yhdessä. Kesällä pärjäämme helposti, mutta jos talvella tulisi esim. pidempi sähkökatkos, niin sen varalta on hyvä olla suunnitelma. Olisi hyvä tietää joku, jolla on puulämmitteinen talo, jonne voisi tarvittaessa mennä. Olisi hyvä tuntea joku luomuviljelijä. Olisi hyvä tietää missä on lähin porakaivo tai vesilähde. Tämä vastuunotto antaa vapautta valita muitakin asioita, kuin sen mitä syö. Yhteiskunta kyllä auttaa ja huolehtii, mutta saattaa tulla aika, jolloin se apu on ehdollista.

Vaikka puhutaan uhkakuvista ja vaikeista ajoista, kaikki on kuitenkin koko ajan aivan hyvin. Ei ole syytä pelätä. Silti varautuminen on viisasta ja nimenomaan vastuunottoa itsestä ja sitä kuuluisaa omaan voimaan astumista. Sinä olet, niin kuin minäkin, ikuinen kuolematon sielu, eikä fyysisen elämän haasteet ole meille muuta kuin kokemuksia ja mahdollisuuksia kasvaa ja oppia. Lisäksi meillä on nousevia kykyjä ja apua niin paljon koko ajan tarjolla, muutakin kuin toinen toisemme. Kun henkinen kehityksemme ja evoluutiomme etenee, pystymme fyysisen ravinnon lisäksi käyttämään asteittain enemmän ja enemmän ns. valoravintoa.

Mitä on valoravinto?

Mitä tämä valoravinto sitten on? Se on esimerkiksi sitä, että auringonvalo saa ihollemme osuessaan aikaan D-vitamiinin tuotannon. Luuletko, että tämä olisi ainut vitamiini, jota voimme tällä tavoin ottaa vastaan? Ei ole, vaan meillä on aktivoitumassa systeemi, jonka avulla voimme ottaa vastaan energiaa ja tarvitsemiamme ravintoaineita fyysisen kehon käyttöön. Energia tulee sieltä, mistä kaikki energia tulee, sanotaan sitä paikkaa vaikka alkulähteeksi. Kaikki on tätä samaa energiaa, eri muodoissa vain. Meillä on fyysisen kehon lisäksi energiakehoja ja niissä energiajärjestelmä, chakrat. Chakrat ottavat vastaan tätä energiaa ja muuntavat sen fyysisen kehon tarpeisiin sopivaksi.

Tällä hetkellä on tärkeää tiedostaa, että tällainen systeemi on, se toimii jo osin ja että se aktivoituu lisää tarvittaessa. Poikkeusoloissa energian saantimme on turvattu. Ja jollain aikavälillä varmaan siirrymme enemmän ja enemmän valoravinnon käyttäjiksi, kunnes siirrymme siihen kokonaan. Meneekö tähän aikaa kymmenen, sata vai tuhat vuotta, en tiedä. Toivon kyllä, että se tapahtuisi tämän oman elämäni aikana.

Voiko tehdä jotain tämän valoravinnon käytön aktivoimiseksi? Kyllä voi tehdä sisäistä henkistä puhdistustyötä eli käsitellä mm. tunteita, henkisiä traumoja ja rajoittavia uskomuksia. Tämä tapahtuu lyhyesti kerrottuna kohtaamalla kaiken olevan, hyväksymällä ja rakastamalla sen, antamalla anteeksi itselle ja muille sekä päästämällä irti. Aloita nyt vaikka siitä, että otat vastaan totena tiedon tästä valoravinnosta:

Valoravinto on minulle todellista ja minä voin ottaa sitä vastaan. Elimistöni osaa käyttää valoravintoa, se on minulle turvallista, sallittua ja mahdollista. Minä otan vastaan valoravintoa. Olen ikuinen ja aina turvassa. Olen rakastettu.

Lue tuo muutamaan kertaan itsellesi ääneen ja kuulostele, miltä tuntuu.

(Teksti löytyy myös STY:n sivulta.)

Asiat, tapahtumat, kohtaamiset ja kaikki mitä tapahtuu ovat usein niin monitahoista, että joutuu miettimään niiden todellisia ja syvempiä merkityksiä. Tai saa miettiä, jos hoksaa ihmetellä, eikä vain hyväksy pinnalla olevaa helpointa selitystä. Mistä oikein on kyse miilloinkin?

Miksi tietyssä tilanteessa tunnen tietyllä tavalla? Miksi reagoin johonkin asiaan tietyllä tavalla? Miksi käyttäydyn juuri niin kuin käyttäydyn? Jos alkaa pohtia ja tutkia itseään, voi löytää yllättäviäkin vastauksia. Kaikkeen on aina jokin selitys, jokin syy. Mikään ei ilmaannu itsestään tyhjästä. Tämä on todella mielenkiintoista ja palkitsevaa tutkimustyötä!

Kun löytää jollekin asialle sen todellisen merkityksen, aivan uudenlaisen näkökulman siihen, niin se muuttaa täysin omaa suhtautumista asiaan ja myös omaa kokemusta. Yleensä se auttaa ymmärtämään itseä ja toisia ihmisiä sekä myös maailmaa ja elämää entistä paremmin. Monesti on helpompi hyväksyä asioita, kun ymmärtää ne syvemmin ja monitasoisesti. Kun löytää todellisen merkityksen asioiden takaa, on hyväksymisen lisäksi helpompi antaa anteeksi, niin itselle kuin toisille.

Mitä hyötyä tästä on?

Tällainen pohdiskelu auttaa muuttamaan vääristynyttä ajattelua ja vapauttamaan rajoittavaa uskomusjärjestelmää. Siinä jokin muuttuu elämässä, ihan konkreettisesti. Mieli rauhoittuu, verenpaine laskee, tulee tunne, että kaikki on oikein ja hyvin, on turvassa ja kannateltu. Jotain rajoitteita ja tukoksia poistuu ja elämä alkaa virrata vapaammin, kun ymmärrys laajenee.

Tämä pätee sekä omaan elämään että myös laajemmin. On hyvä kyseenalaistaa asioita ja esittää kysymyksiä. Miksi tämä tapahtuu? Mikä tämän todellinen merkitys on? Mitä tämän taustalla on?

Kysyvälle vastataan!