Tekijä: Kaisa Anttila

Luonto valmistautuu syyslepoon ja sen kautta uuteen kasvukauteen. Syyspäiväntasaus oli juuri viime viikonloppuna. Meilläkin purettiin jo kesäkeittiö autokatoksesta, kerran jo skrapasin auton tuulilasin. Takassa on ollut tuli muutamana päivänä ja kynttilöitä on poltettu. Vuodenkierto ja vuodenajat ovat hienoja juttuja!

Ihmisen kasvukausi menee omaa rytmiään. Minulla on tällä hetkellä astrologisen kartan mukaan loppumassa todella pitkä auringonpimennys. Juuri nyt aurinko alkaa sarastaa ja se kipuaa hitaasti kohti keskitaivasta. Ihmisen astrologinen auringonpimennys on kuin siemenen aika maan sisällä mullassa, siis tarpeellinen ja merkittävä vaihe. Se on valmistautumista johonkin, joka vääjäämättä tapahtuu.

Tunnen itsessäni uuden vaiheen alkavan. Pitkä henkinen koulu on käyty ja oppeja on käytännössä testattu. Henkiset traumat, tunnelukot ja uskomusjärjestelmät on purettu. Menneet elämät ja karmat on käsitelty. Alitajuntaa on myllätty ja tyhjennetty. Kehosta on vapautettu muistoja ja solujakin uudistettu. Sydäntä ja tietoisuutta on avattu. Ja vaikka mitä! Aurinko nousee joka tapauksessa aikanaan. Se nousisi, vaikka en olisi tehnyt mitään. Tämä nyt oli minun tapani valmistautua siihen, vaikka en pimennyksestä koko aikaa ollut tietoinenkaan. Ei se siemenkään maassa mullan alla tiedosta, mitä varten murtaa kuorensa.

Mitä nyt sitten tapahtuu?

Ei aavistustakaan! Toiveita kyllä on! Auringonkoti yrityksenä on ollut kohta vuoden pöytälaatikossa, toivon henkisen työn jollain tavalla jatkuvan ennemmin tai myöhemmin. Ideat alkavat heräillä. Luovuus alkaa taas virrata. Maalasin tänään ja se innosti myös kirjoittamaan. Töissä maallisessa työpaikassani kävin tänään useita keskuteluja henkisistä aiheista ja opiskelijoiden kanssa rentouduttiin pienessä meditaatiossa, heidän pyynnöstään.

Luotan täysin, että kuten kasvi keväällä nousee maasta kohti aurinkoa, niin myös minä löydän tavan toteuttaa omaa tarkoitustani. Minun ei tarvitse juuri nyt tietää yksityiskohtia, luottamus riittää. Tämä on henkisen tien iso oppiläksy; päästää irti tarpeesta tietää tarkalleen ja vain luottaa. Tiedän jokaisessa hetkessä kuinka toimia, minne mennä ja mitä tehdä. Löydän kaikki oikeat ihmiset aikanaan ja he löytävät minut. Minulla on tarvittava tieto ja taito käytössäni aina oikeaan aikaan. Elämä kantaa. Kaikki on hyvin. Koko ajan.

Kaksi vuotta sitten Auringonkodin Facebook -sivulla oli Toteuta toiveitasi toukokuussa -haaste, jossa yhdessä visualisoimme, manifestoimme ja loimme kukin itsellemme mieluisaa tulevaisuutta. Osa toiveista ja tavoitteista on pieniä ja ne toteutuvat nopeasti, osa taas on isoja ja niiden toteutuminen saattaa joskus kestää pidempään, -syystä tai toisesta. Tälläkin hetkellä uskon ja olen todeksi elänyt sen, että unelmat ja toiveet toteutuvat kyllä aikanaan. Joskus tahdomme jotain liian voimallisesti ja se saattaa viedä toiveen toteutumista kauemmas. Joskus toiveen toteutumiseen liittyy pelkoja ja muita rajoittavia tunteita ja uskomuksia. Joskus toiveen toteutumiseen liittyy muita ihmisiä ja aikataulun täytyy sopia kokonaisuuteen. Kaikki tapahtuu ajallaan ja tavallaan, usein vieläpä paljon paremmin, kuin osasi toivoakaan!

Asuin seitsemän vuotta viihtyisässä kerrostalossa, mutta samalla toivoin löytäväni paikan, jossa on oma piha ja luonto lähellä. Auringonkoti -nimi, jota yrittäjänä käytän, kuvasti tätä toivetta ja sisälsi paljon muutakin tilaan, toimintaan ja ihmisiin liittyvää.

Kevättalvella löysin keltaisen puutalon Tammelasta Torron kylästä, suon laidalta. Kesäkuun alussa muutin tänne virallisesti ja myös Auringonkoti muutti. Täällä luonto on läsnä niin konkreettisesti, myös tässä sisällä kirjoituspöydän ääressä näen puutarhan ja sen takana olevan metsän ikkunasta. Ikkunaa raottamalla voin kuulla lintujen konsertin. Pihalla loikkii jäniksiä ja peuroja, lintuja on paljon, mm. punatulkkupariskunta käy ikkunan alla syömässä. Pihalla ja metsän laidalla on kaikenlaisia kukkia ja kasveja, mm. nokkosta yllin kyllin. Marjapensaita, luumu- ja omenapuita löytyy ja myös villivadelmaa sekä ahomansikkaa. Pitkospuille on matkaa vajaa kilometri, laavuja ja pieni lintutorni ovat myös lähellä. Yksi askel pihalta ja olen metsässä!

Eikä siinä vielä kaikki!

Kaikkein parasta on kuitenkin se, että en ole täällä yksin! Aivan ihanaa, että ystävyyden kautta löytyi samanhenkinen mies! Hänellä oli jopa kansi ilman kattilaa ja minulla kanteen sopiva kattila ilman kantta! Totuttelemme täällä nyt toisiimme ja jossain vaiheessa myös varmasti teemme jotain työksi luokiteltavaa yhdessä. Ja olihan meillä jo yksi työhyvinvointiryhmä täällä.

Jos sinulla on unelmia ja toiveita, niin toivottavasti saat tästä luottamusta niiden toteutumiseen. Minun toiveeni eivät toteutuneet sillä tavoin ja sillä aikataululla, miten toivoin, vaan paljon paremmin, kun päästin niistä irti. Tärkeää oli kuunnella omaa sydäntään ja tarttua tilaisuuteen, kun se osui kohdalle ja tuntui oikealta.

Huomasin tänään, että olen viime vuosina piilottanut itseltäni paljon pettymyksen tunteita. Syy on se, että kun minulla on olemassa asioihin korkeampi näkökulma, niin pettymykset ikään kuin pyyhkiytyvät sillä pois. Korkeamman näkökulman mukaan pettymykset ja niiden aiheuttajat ovat aina oppimisen paikkoja ja sikäli hyviä, siis mahdollisuuksia kasvuun. Ajattelen myös, että lopulta kaikki tapahtuu oikein ja parhaakseni, kaikkien parhaaksi, ei ole siis syytä olla pettynyt juuri mihinkään.

Ihmisinä meillä kuitenkin on tunteet ja ne on tarkoitus elää läpi, ei piilottaa minnekään eikä kieltää niitä. Niitä ei myöskään tarvitse selittää pois korkeammalla näkökulmalla. Vaikka tunnen pettymystä, se ei poista sitä, että myös se korkeampi näkökulma on totta samaan aikaan. Eivät ne kumoa toisiaan kumpaankaan suuntaan.

Olen pettynyt moneen asiaan elämässäni, jokaisella elämän osa-alueella. Suunnitelmat ja unelmat eivät ole toteutuneet toivomallani tavalla, yrittäjyys ei ole ollut menestys, olen käyttänyt rahaa moniin asioihin turhaan, kaikki käymäni koulutukset eivät ole antaneet, mitä olen tavoitellut eikä parisuhdeasiatkaan ole kukoistaneet. Olen menettänyt niin ihmisiä kuin materiaakin, niin kuin toki varmaan kaikki muutkin. Mistään näistä asioista en ole tuntenut, siis antanut itseni tuntea pettymystä! Eteenpäin vain reippaasti, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Kaikki nuo pettymystä aiheuttaneet asiat ovat antaneet minulle valtavan paljon monenlaista oppia, varsinkin kärsivällisyyttä olen oppinut miljoona yksikköä. Ne ovat antaneet minulle kokemuksia ja ymmärrystä. Silti saan kokea pettymystä. En halua muuttaa kokemastani mitään, vain tuntea pettymyksen tunteen ulos, elää sen ja antaa sen sitten mennä.

Olen hyväksynyt nuo tapahtuneet asiat jo aiemmin, mutta tämä pettymyksen tunne on jäänyt hyväksymättä ja kokematta. Patoutunut pettymyksen tunne on todennäköisesti vetänyt koettavakseni lisää niitä asioita, joista pettyä. Vaikka olen kiitollinen, että tämä tuli nyt esiin, niin olen vähän pettynyt itseeni, kun en aiemmin ymmärtänyt. Koenpa senkin sitten samalla pois!

(Sarjan 5. kirjoitus)

Irtipäästäminen voi olla todella helppoa ja käydä kuin itsestään, silloin kun kaikki asiaan liittyvä on käsitelty, siis hyväksytty, annettu anteeksi ja rakastettu sekä opitut asiat tiedostettu. Monesti irtipäästäminen kuitenkin on vaikeaa ja silloin asiaa kannattaa edelleen käsitellä ja kaivella syitä siitä kiinni pitämiseen. Tämä voi olla vähän tuskastuttava vaihe, kun jo haluaisi vapautua eikä enää jaksaisi pyöritellä samaa ikuiselta tuntuvaa taakkaa. Kuitenkin, mikäli haluaa siitä todella vapautua, niin kannattaa kuunnella itseään ja olla rehellinen, jos irtipäästäminen ei vielä ole mahdollista.

Hyvä kysymys tässä kohtaa on: Mihin tätä vielä tarvitsen? Todella sille traumalle tai haavalle on vielä jokin tarve, sillä on jotain merkitystä, usein alitajuisesti. Järki sanoo jo, että tätä en enää halua kantaa mukanani, tahdon tästä irrottaa, mutta siihen ei silti pysty, jokin vielä hiertää. Joskus ne kiinni pitävät asiat ovat hyvinkin omituisia ja tulevat jostain kauempaa kuin tästä elämästä. Joskus se trauma on turvana, että ei enää tapahtuisi vastaavaa, Joskus se on olemassaolon ehto, joka tietenkin on täysin harhaa, mutta alitajunnalle se on todellinen ohjelmointi. Joskus siihen on sidottu jokin sitoumus, kuten vannottu vala tai annettu lupaus. Asiaan voi myös liittyä kirous tai tuomio. Asiaan liittyviä vaikeita ja raskaita tunteita voi olla vielä tunnistamatta ja kohtaamatta.

Monesti jotain pelkoja liittyy itse asiaan ja myös siitä irtipäästämiseen. Silloin voi kysyä itseltään: Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos päästän tästä irti? Tällä kysymyksellä pääsee kiinni syvimpiin pelkoihin, kun kysyy sen uudelleen esiin tulevaan pelkoon liittyen.

Minä olen

Joskus ongelmamme on ollut niin suuri, että se muodostuu ikään kuin identiteetiksi. Silloin irtipäästäminen voi olla erityisen vaikeaa. Tämä identiteetti kannattaa silloin purkaa. Joskus ei edes tiedä, miten elää ja miltä tuntuu olla ilman tuota identiteettiä. Identiteetti on syvä ohjelmointi, että ”minä ollen jotain/joku” Identiteetti voi esimerkiksi olla alkoholisti/tupakoija/ylipainoinen/paha/pettäjä/uhri…suunnilleen mistä vain voi muodostaa itselleen identiteetin. Identiteetti on siis voimakasta samaistumista johonkin. On tietysti identiteettejä, joita emme niinkään koe ongelmaksi, kuten esimerkiksi ammatillinen identiteetti. Kuitenkin näihinkin tämän elämän identiteetteihin voi ottaa etäisyyttä, jotta on enemmän vapautta olla mitä tahansa. Identiteeteistä vapautunut voi todeta ”Minä olen” ilman mitään määreitä.

Jeesus sanoi Minä olen tie, totuus ja elämä. Olen myös kuullut näkemyksen, että tuosta olisi yksi sana pudonnut välistä pois. Jospa se olikin: ”Minä olen” on tie, totuus ja elämä. Kaikesta menneestä ja myös identiteeteistä vapautuminen tuo meidät tähän hetkeen läsnäoloon ja täydelliseen vapauteen, jossa on totta vain ”Minä olen”. Jos meditoit, niin kokeile käyttää tätä mantrana, tai ilmankin meditointia, ja kuulostele miltä se tuntuu.

Motiivi jatkaa

Mistä tietää, että nyt voi päästää irti käsitellystä asiasta? Sen kyllä tuntee ja tietää. Usein koko juttu unohtuu täysin, ei edes muista, mitä juuri on käsitellyt! Siitä seuraa keveyden tunne, vapautunut olo ja usein ilo. Se tuntuu myös fyysisessä kehossa, ikään kuin hartioilta olisi otettu taakka pois, askel on keveämpi ja silmät säihkyvät. Tämä ihana olotila kannustaa jatkamaan sisäistä työtä, käymään seuraavankin haasteen kimppuun, kun se tulee esiin.

Kiitos sinulle, jos luit koko sarjan. Toivottavasti tästä oli sinulle apua tai heräsi uusia ajatuksia. Voimia sisäiseen työhösi! Vaikka se on joskus vaikeaa ja tuntuu, ettei se lopu koskaan, niin se on silti hyvin palkitsevaa. Vähä vähältä kaikki kirkastuu, vapautuu ja elämä on keveämpää, iloisempaa. Se, mikä sisälläsi syttyy, säteilee ulkoiseen maailmaan. Se on tärkeää ja merkityksellistä myös kokonaisuuden kannalta, sillä sinä olet yhtä kaiken kanssa. Olet rakastettu!

(Tämä on sarjan 4. kirjoitus; Oppiläksyt ja vaikeuksien rakastaminen, löydät aiemmat järjestyksessä alempaa, mikäli et niitä vielä lukenut.)

Jos meidän perimmäinen tarkoitus on pystyä rakastamaan kaikkea mitä on, niin vaikeinta siinä lienee rakastaa oman elämän vaikeuksia, haasteita, kipukohtia ja traumoja. Se tuntuu monesti jopa kohtuuttomalta ajatuksenakin. Pelkästään ihmiselämän näkökulmasta katsoen se todella tuntuu kohtuuttomalta ja mahdottomalta ja usein sitä onkin. Miten ihmeessä voisi rakastaa omia ongelmia, itseen kohdistuvia vääryyksiä ja kärsimyksiä! Ja vaikka osan niistä pystyisikin melko helposti hyväksymään ja antamaan anteeksi, niin usein on olemassa jokin raja, jonka ylittävät asiat tuntuvat niin pahoilta, että tämä ei vaan ole mahdollista. Aiheesta kirjoittaminenkin on haastavaa.

Jotta tähän vaiheeseen pystyy, on katsottava asioita todella paljon laajemmasta näkökulmasta, muutettava ihmisnäkemys korkeampaan perspektiiviin. Ei ole yhtä tyhjentävää selitystä, joka sopisi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, mutta käsittelen tässä vain mainiten joitain näkemyksiä. Voidaan ajatella, että sielumme on suunnitellut tämän elämänsä ennen tänne syntymistään. Siinä on valittu asuinmaa ja perhe sekä tapahtumia, sen mukaan missä olosuhteissa saa sielun tahtomat opit ja kokemukset parhaiten. Maailma, jossa elämme, on dualistinen eli sisältää asioiden ääripäät, hyvän ja pahan. Olemme tulleet tänne kokemaan kaikkea mahdollista, siis niin hyvää kuin pahaakin. Voidaan ajatella, että systeemiin kuuluu tasausjärjestelmä, että siis koemme suunnilleen yhtä paljon hyvää kuin pahaakin, tätä sanotaan myös karmaksi. Karma jatkuu niin kauan, kunnes olemme antaneet anteeksi kaiken. Ihmeiden oppikurssi taas selittää, että kaikki on väärinkäsitystä ja mitään ei edes oikeasti tapahtunut. Tässäkin anteeksiantaminen saa kaiken raukeamaan, ei ole enää syyllisyyttä eikä syyllistä. Elämää voidaan ajatella myös pelinä tai näytelmänä, jossa meillä on tietyt valitut roolit. Näytelmässä tällä kertaa oleva pahis voikin olla seuraavassa näytelmässä hyvis ja toisinpäin. Näihin ajatuksiin kannattaa perehtyä ja mietiskellä niitä sekä muodostaa oma näkemys asiasta. Mikään yllä olevista näkemyksistä ei mielestäni sulje toistaan pois eli kaikki näkemykset voivat olla samaan aikaan totta.

Mitä olemme tulleet tänne oppimaan?

Olemme varmasti tulleet oppimaan ihmiselämää ja inhimillisyyttä sekä tuota jo mainittua dualismia ääripäineen. Samalla kun opimme näitä aiheita, opimme niiden kautta paljon muutakin. Voimme oppia monella tavalla samaakin asiaa. Se, että ajattelee asioissa olevan jonkin tärkeän oppiläksyn, auttaa mielestäni asian hyväksymisessä, anteeksiantamisessa ja sen rakastamisessa. On jotenkin helpompi ajatella, että tarvitsin tämän tapahtuman voidakseni oppia tämän asian. Kun oppi on saatu, niin tapahtumaa ei enää tarvita ja siitä voi vapautua tai parantua. Samalla periaatteella siirrymme peruskoulussa luokalta toiselle ja siitä eteenpäin, kun opit on saatu.

Rakkaus lienee suurimpia oppiläksyjä. Kuinka ensinnäkin oppia rakastamaan itseään, sitten muita ja kaikkea mitä on, myös näitä ongelmia ja vaikeuksia. Iso opittava asia on myös rakkauden vastaanottaminen. Ihmiset, jotka elämässämme aiheuttavat meille murheita ja kohtelevat meitä huonosti, ovat usein niitä tärkeimpiä opettajiamme. He auttavat meitä oppimaan esimerkiksi rajojen asettamista, itsen arvostamista ja auttavat meitä löytämään oman tahtomme ja voimamme. Ihmiselämän taistelupari voi sieluna olla se kaikkein läheisin, joka on sovitusti suostunut rakkaudesta ottamaan roolin, jossa aiheuttaa rakkaalle sielulle harmia.  Edellisessä elämässä roolit ovat luultavasti olleet toisin päin.

Rakkautta, kuten kaikkea muutakin, voi oppia sekä niin että syntyy perheeseen, jossa saa paljon rakkautta, sekä niin että syntyy perheeseen, jossa ei saa rakkautta. Usein oppi menee paremmin perille opittavan asian puuttumisen kautta. Opimme siis runsaudesta niukkuuden kautta, rohkeudesta pelon kautta jne. Kaikilla oppiläksyillä lienee lopulta yhteinen päämäärä; tuoda meidät ykseyteen ja rakkauteen, kotiin. Se tila ei ole pelkästään jossain tuolla kaikkeuden toisella puolen, vaan se voi olla juuri nyt ja tässä. Kun siitä tilasta saa edes pienen, pienen hitusen verran aavistusta, on helppo rakastaa kaikkea, mikä siihen on johdattanut, myös kaikkea, mikä on ollut vaikeaa ja tuskallista.

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle ja käsittelee tunne- ja traumatyöskentelyn askelia. Asioiden tiedostamisen ja hyväksymisen kautta siirrytään asian varsinaiseen käsittelyyn, jonka jälkeen anteeksi antaminen on mahdollista. On yksilöllistä kuinka kauan tämä prosessi kestää. Olen huomannut, että mitä enemmän tällaista sisäistä työtä on tehnyt, sitä nopeammin pystyy etenemään. Jonkin asian kanssa voi mennä päiviä tai viikkoja, jonkin asian pystyy käsittelemään hetkessä. Joskus jonkin asian käsittely on voinut kestää vuosia tai jopa koko eliniän. Monesti henkisissä traumoissa on useita kerroksia ja asia tulee uudelleen käsittelyyn myöhemmin vähän eri näkökulmasta. Uskon, että nyt meillä on halutessamme mahdollisuus vapautua kaikista taakoista ja sitä tuetaan ja helpotetaan. Minulle tässä työskentelyssä on aina mukana korkeampi voima ja tuki, yksin ei tarvitse puurtaa. Mukana voi myös olla toinen ihminen, henkinen auttaja, terapeutti, energiahoitaja tai muu tukihenkilö.

Kun olen tullut tietoiseksi jostakin asiasta ja päättänyt kohdata sen eli olen hyväksynyt, että asia on olemassa, niin yleensä tahdon tietää, miksi tämä on tapahtunut. Mitä asian taustalla on? Mitkä seikat ovat johtaneet siihen? Vastauksia näihin kysymyksiin saan yleensä meditaatiossa tai ne voivat tulla oivalluksina lenkkipolulla. Monesti löytyy looginen tapahtumakulku ja tulee korkeammasta näkökulmasta ymmärrystä ja näkemystä.

Vastuun ottaminen

Meillä on helposti ajatus, että olemme uhreja, elämä vain tapahtuu meille ja emme voi sille oikein mitään. Ja siltähän se usein näyttää ja tuntuu. Tällaisen prosessin kautta kuitenkin huomaa, että onkin itse vastuussa monista asioista. Se on rankkaa aluksi ja vaikea hyväksyä. Se vaatii todella näkökulman laajentamista. Kun ottaa vastuun siitä, mitä on, niin se antaa samalla myös vallan ja mahdollisuuden tehdä asialle jotain. Uhriudesta irti pääseminen on se, joka auttaa voimaantumaan. Ajatus muuttuu niin, että elämä tapahtuu minua varten, jotta voin vapautua, oppia, kehittyä.

Kun ottaa vastuun itsestä ja omasta elämästä, niin ei oikein voi enää syyttää kaikkia muita omista olosuhteista ja tilanteista. Samalla anteeksi antamisen pääkohde siirtyy niistä muista itseen. Itselle anteeksi antaminen onkin monesti vielä vaikeampaa kuin toiselle anteeksi antaminen. Anteeksi antamisen prosessi tehdään aina ensisijaisesti itseä varten ja se ei vaadi anteeksipyyntöä toiselta. Joskus ajatellaan, että ei tahdo antaa anteeksi toiselle, sillä silloin tämä pahantekijä vapautuisi ja myös saatetaan odottaa sitä anteeksipyyntöä. Anteeksi antaminen vapauttaa aina itsen, anteeksiantajan. Se, joka on toista loukannut, tekee oman osuutensa ja se on hänen asiansa. Tämä ei tietenkään poissulje ihmisten välistä anteeksipyyntö ja -anto tapahtumaa, mutta se ei ole välttämätön. Anteeksiannon voi hyvin tehdä, vaikka toinen henkilö olisi jo kuollut.

Tunteet

Asioita käsitellessä nousee esiin erilaisia tunteita ja niiden kaikkien on hyvä antaa tulla esiin myös hyväksyttäviksi, kohdattaviksi ja käsiteltäviksi. Myös tunteilla on merkitys ja tarkoitus. Tunteen voi kokea, elää sen läpi hengitellen, kunnes se laantuu. Tunteet tulevat ja menevät, kun annamme niille tilaa kertoa viestinsä. Tunteet, jotka torjutaan ja piilotetaan saattavat kertyä meille kehoon ja ne voivat aiheuttaa siellä vaivoja. Syvimpien kehoon kertyneiden tunteiden vapauttamiseksi voi saada apua erilaisista kehollisista hoidoista, esim. cranio-sakraaliterapia on kokemukseni mukaan tehokas siihen tarkoitukseen.

Onko vielä jotain muuta?

Ennen anteeksi antamista voi vielä esittää itselleen kysymyksen, että liittyykö tähän vielä jotain muuta. Asian laajempi ymmärtäminen, korkeampi näkökulma ja tunteiden käsittely on tehty, mutta silti tuntuu, että ei ole vielä valmis antamaan asiaa anteeksi. Saattaa olla, että asiaan liittyy esim. sitoumuksia, jotka pitää purkaa. Anteeksi antoa ei kannata kiirehtiä eikä varsinkaan pakottaa. Itseään kuuntelemalla tietää, että kaiveleeko tässä vielä jokin asia tai onko tässä vielä jokin kiinnike jonnekin. Silloin ihan kaikkea ei vielä ole huomattu ja käsitelty.

Kannattaa siis antaa itselleen riittävästi aikaa anteeksiantoon. Ja kannattaa antaa myös armoa itselleen niin tähän hetkeen kuin menneisyyteen. Vaikeissa asioissa armo voi olla se tekijä, joka viimeistelee, kun mikään muu ei siihen pysty. Kokemus korkeimman voiman, pyyteettömän Rakkauden armosta vapauttaa ja puhdistaa. Kun armo on koskettanut, on anteeksi antaminen helppoa tai jopa tuntuu, että mitään anteeksi annettavaa ei enää edes ole.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin askeleet, joilla asioita voi käsitellä, siis tehdä sitä sisäistä työtä ja sitä kautta kokea vapautumista tunnetaakoista ja henkisistä traumoista. Avaan nyt niitä askeleita vähän tarkemmin ja aloitan hyväksymisestä, jonka voi helposti myös ymmärtää väärin. Lähtökohta, ennen kuin voi edes hyväksyä, on asioiden tiedostaminen ja se tapahtuu tarkkailemalla ja havainnoimalla itseään, tunteitaan, reagointiaan ja yleensä elämäänsä. Kun havaitsee jotain, mikä vaivaa itseä, niin sitä voi lähteä työstämään.

Hyväksyminen tarkoittaa tässä yhteydessä, että hyväksyy sen, mitä on tässä hetkessä, sen mikä jo on tapahtunut. Se ei tarkoita sitä, että hyväksyy, että itseä saa kohdella huonosti, että vääryydet olisivat oikein tai että se antaisi luvan jonkin jatkua sellaisena. Hyväksyminen on sitä, että katsoo tosiasioita silmiin, ei kiellä, ei pakene, ei piiloudu eikä vastusta jo tapahtunutta. Vastustaminen ja asioiden kieltäminen vie valtavasti voimia ja usein tilanne pahenee jollain tavalla, kunnes suostuu siirtymään hyväksymisen ja asioiden kohtaamisen vaiheeseen.

Esimerkiksi jos litra maitoa kaatuisi laminaattilattialle, niin se tietysti harmittaisi. Yleensä varmaan otamme luutun käteen ja alamme siivota sitä sotkua, koska vahinko tapahtui ja sille ei mitään enää voi. Kun maito on kaatunut, on turha kiukutella purkille, se ei muuta tilannetta. Jos tuossa tilanteessa kieltää tapahtuneen, vastustaa sitä eikä suostu tekemään siivousta, maito alkaa haista ja se pilaa lattian. Voisi yrittää heittää maton kaatuneen maidon päälle ja piilottaa sotkun sillä ja se voikin toimia vähän aikaa. Ennemmin tai myöhemmin tilanne on kohdattava sellaisena kuin se on, hyväksyttävä sotku, siivottava ja mahdolliset vahingot korjattava. Tilanteen hyväksyminen ja sen hoitaminen ei tietenkään tarkoita, että annetaan sille lupa tapahtua huomenna uudelleen. Päinvastoin, yleensä opimme olemaan huolellisempia ja sitä ei enää tapahdu.

Hyväksyminen voi olla vaikeaa

Monella on sisällään paljon tunteita ja henkisiä traumoja, jotka on peitetty samaan tyyliin kuin kaatunut maito matolla. On tapahtunut jotain niin vaikeaa ja hankalaa käsitellä, että on ollut helpompi hypätä sen yli, jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kieltäen, paeten ja vastustaen. Piilottelu vie paljon voimia ja jossain vaiheessa tuo muisto alkaa ”haista” eli pyrkiä pintaan aiheuttamalla esim. fyysisiä kipuja, pelkoja, ahdistusta, vihaa tai katkeruutta. Näiden oireiden ohittaminen on kuin heittäisi toisen maton haisevan lattiaan imeytyneen maidon päälle ja vähän tuulettaisi. Oireiden ohittaminen voi tapahtua esim. uppoutumalla työhön, päihteiden käytöllä tai se voi näkyä syömisongelmina.

Hyväksyminen voi olla vaikeaa ja pelottavaa, sillä siinä joutuu purkamaan sen suojakuoren, minkä on rakentanut ja käsitys itsestä, muista ihmisistä ja tilanteesta usein muuttuu. Usein ei itsekään tiedä, mitä siellä piilossa maton alla on, haju vain kertoo, että jotain on. Hyväksyminen on se käännekohta, josta tervehtyminen voi alkaa, kun pakeneminen loppuu ja asian käsittely alkaa kohtaamalla totuuden.