Ole itsekäs! Ole itserakas!

Ole itsekäs. Ole itserakas. Pahimmat synnit? Rumimmat sanat? Itsekkyydellä ja itserakkaudella sanoina on hyvin negatiivinen merkitys. Mutta mietipä hetki, onko vastaavia positiivisesti ladattuja sanoja? Minä olen miettinyt ja kysellyt myös LinkedIn-verkostolta ja ei, sellaisia sanoja ei ole. Asian voi ilmaista kyllä useammalla sanalla, kuten rakasta itseäsi, huolehdi itsestäsi, ole armollinen itsellesi jne, mutta tuollaista ytimekästä sanaa ei ole. Yritimme keksiä tuohon tarkoitukseen myös uutta sanaa kuten; sinukas/minukas, minärakkaus. Tuli myös näkökulma, että emme tarvitse uutta sanaa, vaan asennemuutoksen.

Sanomme helposti toista ihmistä itsekkääksi, jos hän ei toimi kuten haluamme. Mutta onko ihminen, joka kuuntelee itseään, omaa sydäntään ja tekee päätöksiä sen mukaan, negatiivisessa mielessä itsekäs? Onko ihminen, joka laittaa ensin itselleen happinaamarin, itsekäs? Onko ihminen, joka lepää väsyneenä, vaikka joku muu tarvitsisi häntä, itsekäs? Onko ihminen, joka toteuttaa omia toiveitaan, itsekäs? Onko ihminen, joka elää omaa elämäänsä, itsekäs? Minusta ihmisen kuuluu olla tällä lailla itsekäs.

Mikä on motiivini?

Voiko meillä edes olla mitään motiiveja tehdä jotain, mikä ei olisi pohjimmiltaan itsekästä? Halu auttaa toisia tuottaa auttajalle itselleen vähintään hyvän olon, hyvän mielen. Pitkin hampain toteutettu eli vastentahtoinen auttaminen ei tuo hyvää oloa kummallekaan. Annan omastani, olen kohtelias ja huomaavainen toisia kohtaan; saan tästä hyvän olon itselleni. Koen olevani hyvä ihminen ja vältän tuon ”pahimman synnin”, ”itsekkään” leiman. Pyyteetön auttaminen, josta ei tahdo itselleen mitään, tuo kuitenkin aina jotain. Sen minkä teet toiselle, teet itsellesi ja toisinpäin myös.

Henkisestä näkökulmasta tällaista negatiivista itsekkyyttä ei olekaan, vaan kaikkihan on rakkautta. Kun olemme tulleet elämään ja kokemaan dualismia, meidän kuuluukin kokea elämän kaikki puolet. Kaikki käännetään itseen, kaikki on peilausta itsestä ja siinä mielessä se on hyvää oppia. Jos koen, että toinen on itsekäs ja kohtelee minua jollain lailla huonosti, minun tulee tutkia itsessäni sitä, miten itse kohtelen itseäni huonosti. Jos taas koen syyllisyyttä jostain teostani ja syytän itseäni itsekkääksi, voin tutkia, miksi en salli itselleni tätä asiaa. Enkö ole vapaa, eikö minulla ole lupaa itseltäni? Enkö ole riittävän arvokas?

Entä jos onkin niin, että minun pitää olla niin itserakas, että olen itsekäs? Rakasta itseäsi, niin kuin lähimmäistäsi. Siinä lukee siis myös, että rakasta itseäsi eli ole itsellesi rakas, itserakas. Ihan kuin se ”rakasta itseäsi” -kohta olisi ohitettu ja keskitytään rakastamaan pääasiassa lähimmäistä, jottei vaan tulisi rakastettua liikaa itseä ja syyllistyisi itsekkyyteen.

Sanat ovat sanoja ja niillä on merkityksensä, joka ei muutu helposti. Tälle negatiiselle itsekkyyden puolelle olisi kuitenkin paljon muitakin sanoja, esim. egoistinen tai narsistinen. Positiivisia ei yhtään! Ellei sitten käytä etuliitteitä; terve itsekkyys, normaali itserakkaus.

Olenko itsekäs toteuttaessani omia toiveitani?

Näihin ajatuksiin törmää, kun tahtoo toteuttaa omia toiveitaan ja unelmiaan. Joskus ne ovat vastoin toisten vastaavia. Jos elämme parisuhteessa tai perheessä, näitä tietysti täytyy sovitella yhteen, mutta silloin luultavasti se suurin toive onkin se perhe tai parisuhde. Joskus meillä on sellaisia toiveita ja unelmia, jotka menevät kaiken edelle. Koko olemus huutaa niiden toteutusta. Teemme kaikkemme, jotta pääsemme toteuttamaan tätä sielun kutsua, vaikka pelottaa, vaikka on vastuksia.

Auringonkodin Toteuta toiveitasi toukokuussa -haasteessa mietitään tänään näitä teemoja. Olenko itsekäs ja itserakas omine toiveineni, koenko syyllisyyttä? Sallinko itselleni? Onko minulla oikeus? Omia ajatuksia ja löytöjä kannattaa kirjata.

Haaste on kaikille avoin ja maksuton, kaikki julkaisut ja videot löytyvät Auringonkodin facebook-sivulta. Tämä aihe nousi esiin, kun huomasin tällaisen tekemisen ilmaisena olevan ihanan itsekästä, on vasta viides päivä ja olen jo oppinut itse niin paljon uutta! Toivottavasti myös osallistujat saavat yhtä paljon! Ole itsekäs! Ole itserakas! Se on kaikkien parhaaksi!